Helpotusta viehevalintaan | Kalagurun Blogi

Kuten jokainen kalastaja tietää, ottiviehe vaihtuu päivittäin, tai jopa saman päivän aikana. Syynä tähän ovat olosuhteen muutokset, jotka vaikuttavat kalan aktiivisuustasoon suhteessa uistimiin. Kalaguru on palvelu joka auttaa kalastajaa uistinvalinnassa. Uistimen valinta perustuu aina sääolosuhteisiin joten Kalaguru on kytketty Forecan ja ilmatieteenlaitoksen rajapintoihin. Keskeisenä tekijänä on kalan aktiivisuustaso, jonka Kalaguru ilmoittaa uistinsuositusten lisäksi.

Näin Kalaguru toimii

Kalastaja valitsee kohdekalan ja kalastustavan. Lisäksi kalastaja ilmoittaa valaistuksen ja veden ominaisuudet. Lopuksi määritellään kalastuspaikkakunta. Palvelu hakee säädatan Forecasta ja Ilmatieteenlaitokselta ja laskee kalan aktiivisuustason. Kun kalastaja kertoo kalastuspäivän ja ajan, antaa palvelu ennusteen kalan aktiivisuudesta ja viehesuositukset.
Kalagurua on kehitetty kaksikymmentä vuotta. Palvelun esiaste Nappikeli pyöri Erä-lehden kotisivuilla kymmenen vuotta sitten. Nyt voimme ylpeänä tarjota palvelun, joka antaa ennusteen kalan aktiivisuustasosta, liittää mukaan ohjeen vieheen uiton vaatimuksista ja antaa lopuksi viehesuositukset.

Rekisteröidy ja kokeile mitä suosituksia palvelu antaa sinun parhaisiin kalapaikkoihin.

Kireitä siimoja !
Tom Berg
Kalagurun tuottaja

 

Kalaguru.fi palvelu antaa ennusteen kalan aktiivisuustasosta. Lisäksi saat valmiit viehesuositukset, jotka on sovitettu kalan aktiivisuuden, valon ja veden ominaisuuksien mukaan. Sieltä löydät vastauksen siihen, miksi luottokone ei toimi joka päivä.

Kalagurun tarina

Kalagurun taustavaikuttajat

Kalagurusta löytyy nyt yli 1300 viehettä eri kalalajeille ja kalastustyyleille. Käy tutustumassa mitä suosituksia saat omaan suosikkipaikkaasi ja kalastustapaasi.

Jos tykkäsit artikkelista, voit seurata Kalagurua Facebookissa. Voit myös jakaa artikkelin kavereillesi.

Kalaguru.fi palvelu kertoo kalan aktiivisuustason muutokset kolmen tunnin jaksoissa viideksi vuokaudeksi eteenpäin. Se antaa ohjeita uistinvalintaan ja uistimen uittoon. Palvelu on kiinni Forecan ja Ilmatieteenlaitoksen rajapinnoissa.

Lue Kalagurun blogin muut artikkelit